342
Jengiytyminen luo turvattomuutta kaupunkiin. Tähän on puututtava:
Kouluihin tarvitaan lisää resursseja ja selkeitä toimia turvallisen ja rauhallisen oppimisympäristön takaamiseksi.
Ehdotus polttomoottoriautojen kiellosta on järjetön. Liikennettä on kehitettävä monipuolisesti:
Olen Mikael Vuorinen, 25-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta. Työskentelen hankekehityspäällikkönä uusiutuvien energioiden parissa. Olen naimisisissa vaimoni kanssa ja asumme Jätkäsaaressa. Perinteiset arvot ovat minulle tärkeitä ja niiden vaikutus näkyy politiikassani. Poliittista kokemusta minulla on Kokoomusnuorista ja AYY:n edustajistosta.
Olen kotoisin Tapanilasta, jossa olen varttunut ja käynyt peruskoulun. Peruskoulun jälkeen vaihdoin maisemaa ja suoritin ylioppilastutkintoni Ressun lukiossa. Yliopisto-opintojeni alkaessa muutin Kamppiin ja nyt olen asunut pari vuotta Jätkäsaaressa. Ymmärrän hyvin, millaista on asua niin keskustassa kuin sen ulkopuolella ja siksi ajan kokonaisvaltaisesti kaikkien helsinkiläisten yhteistä etua.
”Helsinki tarvitsee oikeistolaista otetta. Mikaelista helsinkiläiset veronmaksajat saavat suoraselkäisen edunvalvojan.”
”Politiikka tarvitsee enemmän maltillisia persoonia, joilla on kuitenkin syvällisesti perusteltuja mielipiteitä. Näen Mikaelin täyttävän nämä kriteerit, sen lisäksi, että hän on ahkera tyyppi sekä rohkeasti oma itsensä.”
“Tunnen Mikaelin luotettavana, älykkäänä ja aikaansaavana ihmisenä, jolla on arvot kohdallaan. Juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä Helsinki nyt tarvitsee.”
“Mikael on pätevä ja ahkera nuori poliitikko, joka vie yhteiskuntaa eteenpäin. Hänen kaltaisiaan valtuutettuja tarvitaan tulevaisuuden tekijöiksi.”
Politiikka on joukkuelaji ja jokaisen menestyneen kampajan takana on vahva tukijoukko. Tukea voi antaa taloudellisesti tai pienelläkin työpanoksella. Lähetä rohkeasti viestiä minulle somessa tai sähköpostissa, niin olen sinuun yhteydessä!